Ikävä on!

On todellakin! En kyllä ihan heti muista, milloin olisin tuntenut yhtä kovaa ikävää, varsinkin tässä kohin, kun on menettänyt kaksi hyvin tärkeää ihmistä elämästään. Ennen kaikkea Olli-ystävän menetys on ollut kaikista kovin paikka, ne muistot ovat myös aina sydämessäni. Vieläkin voin sanoa, että ilman häntä en olisi koskaan oppinut kolehdinkeruuta, nyt se jo sujuu vanhasta tottumuksesta. Kyllähän sitä edelleenkin on suntion opissa ollut, varsinkin, kun Janin kanssa on touhunnut Halikon kirkossa, monenlaista sitä aina kerkiää, kun tekemisen iloa piisaa. Minua on ilahduttanut se, että heti messun jälkeen olen siirtynyt alttarikaiteen sisäpuolelle ja tyhjentänyt pikarit. Kyllä siinä melkoista matikkapäätä vaaditaan, kun pikarit täytyy laskea, hienosti se aina sujuu!